Kainuun metsistä

terveitä koteja

-seminaari

5.9.2014 Wanha Satama

Puhujat

Markus Pirttijoki

Seminaarin puheenjohtajana toimii Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki.

Marjut Wallenius, PsT

Marjut Wallenius, PsT, kuuluu harvalukuiseen ympäristöpsykologiasta väitelleiden tutkijoiden joukkoon. Hän on urallaan paneutunut ympäristöön, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviin aiheisiin yhteistyössä erilaisten tahojen, mm. arkkitehtien ja terveystieteilijöiden kanssa. Puun kokemiseen ja terveysvaikutuksiin liittyvät aiheet sijoittuvat luontevasti tähän jatkumoon. Marjut Wallenius on dosenttina Tampereen yliopistossa ja toimii samalla yrittäjänä.

Terho Pekkala, VTM

Terho Pekkala (VTM) toimii Kainuun sote -kuntayhtymässä Uusi Sairaala -hankkeen projektipäällikkönä tilaajan hallinto- ja suunnittelutehtävissä. Kainuun Uusi Sairaala -hankkeessa puurakentaminen on ollut vaihtoehtona alusta lähtien. Pekkalan mukaan puurakentaminen haastaa suunnittelijat ja rakentajat erityisesti sairaalan vaativissa tilatyypeissä, mutta tavoitteena on edelleen hyödyntää puuta eri tavoin.

Tapani Kiiskinen, RI AMK

Tapani Kiiskinen, RI (AMK), toimii Timber Bros Oy:n kehitysjohtajana. Hänen vastuualueisiinsa kuuluvat mm. puurakentamisen tuotekehitystehtävät sekä erikoisempien puuntyöstöprojektien hallinta. Kiiskisen kiinnostus puurakentamiseen heräsi jo opiskeluaikana, ja heti valmistumisen jälkeen hän onkin työskennellyt puurakentamisen parissa sekä rakennesuunnittelijana että tuotekehitystehtävissä. Puurakentamisessa Tapania kiinnostaa erityisesti puunkäytön monipuolisuus sekä tuotekehityksen kautta syntyvät uudet innovaatiot.

Mika Toikka, RI AMK

Mika Toikka, RI AMK, on toiminut rakennesuunnittelutehtävissä sekä rakennuttajan tehtävissä seitsemän vuoden ajan. Betonirakenteisten asuinkerrostalojen rakennesuunnittelu on vaihtunut rakennuttajatehtäviin ja sitä kautta on tullut mukaan kaksi CLT-tilaelementtirakenteista puukerrostaloprojektia. Vahvuutena hänellä on rakennusfysikaalinen osaaminen. Mika Toikka toimii Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimistolla projektipäällikkönä ja vetää mm. Eskolantie 4 ja 6 sekä Wood City puukerrostalo hankkeita.

Matti Stenroos, RI, yrittäjä

Matti Stenroos, RI, toimii yrittäjänä Oy Timber Frame Ltd:ssä. Hänellä on useiden vuosien kokemus puutalovalmistuksesta sekä rakentamisesta tilaelementeillä. Stenroos on valmistanut ja markkinoinut hirsitaloja eri puolilla Eurooppaa 90-luvun puolivälistä tähän päivään. Hän on myös kehittänyt ja rakentanut passiivihiilikonseptia Suomeen vuosina 2009-2011.

Lähetä kysymyksiä ›

Osallistu keskusteluun ja verkostoidu!

Voit lähettää kauttamme kysymyksiä ja yhteydenottopyyntöjä luennoitsijoille, panelisteille ja yrityksille kauttamme. Voit myös sopia tapaamisen seminaarin yhteyteen.

Copyright © Woodpolis 2014 www.woodpolis.fi
Kysy lisää tai lähetä palautetta projektipäällikkö toni.kekki(at)woodpolis.fi    puh 044 7255 305